Ihmisen uusi paras ystävä

Vaikka medianomin koulutukseni takia olen luultavasti vähän kätevämpi tietokoneenkanssa kuin keskiverto kolmekymppinen nainen, tämän tästä fantasioin läppärini murskaamisesta ja iPhonen heittämisestä seinään.

Tuntuu kamalalta sanoa ääneen, mutta totuus on se, että vietän suurimman osan päivästäni tietokoneeni kanssa. Siitä kun on tullut kaverin lisäksi myös työkaveri.
Ihmisen uusi ”paras ystävä.”

Tietokoneellani on oma tahto ja vaihtelevat mielialat. Yleensä se on melko hyvällä päällä, mutta känkkäränkkäpäivinä se kuitenkin näyttää minulle pyörivää rantapalloa. Olen päättänyt, että minähän en tuollaisia rantapalloja enää yhtään odottele, joten nousen aina rantapallon ajaksi tekemään jotain hyödyllistä. Näin sopu säilyy.

Runsaasta tietokoneen käytöstä huolimatta olen ”Apple-lapseni” kanssa tämän tästä aivan ymmälläni. Jälleen viime päivityksen jälkeen koin yllätyksen.

Puhelimeni sijaan alkoikin tietokoneeni soimaan. Painoin ”accept” ja juttelin siskolleni niitä näitä tietokoneen kautta. Sitten nostin puhelimen korvalleni. Puhelu siirtyi itsestään puhelimeen ja sammui tietokoneelta. Tunsin seikkailevani scifielokuvassa.

Kun olen 50-vuotias, luultavasti naureskelemme kavereiden kanssa tämän päivän puhelimillemme:
– Muistatko kun mullakin vielä oli se iPhone 4?
– Joo, aivan kauhee kapula!

Jo näin kolmenkympin korvilla olen aloittanut ”mummoutumisen” suhteessa tietotekniikkaan. Jokaisen uuden päivityksen jälkeen käytön oppiminen on hirveä ponnistus. Hiljaa sisimmässäni vastustan kaikkea tietotekniikkaan liittyvää kehitystä, jonka väitetään helpottavan arkeani.

Olen vakuuttunut, että joku tietokonevalmistaja tienaisi miljardeja, jos kehittäisi tietokoneen, jossa olisi kirjoitusnäppäimistön lisäksi vain kaksi nappia: power ja volume. Ainoa kielivaihtoehto olisi suomi. Päivityksiä ei tulisi. Ei Siriä, ei iCloudia, eikä mitään muutakaan, jolla on oma tahto. Ostaisin heti.